keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Karkauspäivä

No niin. Nyt se on täällä, helmikuun viimeinen päivä. Olen koko helmikuun ajan suorittanut henkilökohtaista haastetta ja yrittänyt suoltaa joka päivä jotain järkevää kirjoitettavaa. Alkuperäisenä tavoitteena oli siis se, että saisin kirjoittamiseen jotain rutiinia, jolloin jatkossa tulisi päivitettyä blogia hieman useammin. Se miten tämä tavoite toteutuu, selviää varmaan tulevien kuukausien aikana.

Itse helmikuu on sujunut ihmeen hyvin. Ajattelin kuun alussa, että varmasti tulisi päiviä, jolloin ei yksinkertaisesti olisi mitään sanottavaa. Vitsailinkin jo tutuilleni, että jos en keksi mitään asiaa koruista, niin kiinnitän korviskoukut vaikka aamiaisleipiini ja otan niistä kuvan. Onneksi ei tähän asti sentään joutunut menemään. :) Muutamana päivänä flunssasta johtuen oli kyllä sen verran energiaton olo, että ei paljon huvittanut kirjoitella. Siksi olikin hyvä että minulla oli vielä kasa koruja, joita en ollut blogissani esitellyt. Kirjoittaminen vielä sujui joten kuten, mutta siinä vaiheessa ei olisi kyllä jaksanut aloittaa ideointia korun teosta lähtien. Viime päivien väsymys taitaa olla myös flunssan jäämiä. Tänään oli jo paljon energisempi olo. Tosin se, että uusimmat helmiostokset odottivat postiluukussa, piristi myös kummasti. :) Niistä piti heti kehittää jotain.
Korvakorut nro 13
Tämän päivän postipaketti toi mm. kullanvärisiä korvakorukoukkuja ja korupiikkejä. Aiemmin ei minulla ole mitään kullanväristä ollutkaan. Taitaa olla menossa jokin hopeavaihe... Nuo helmet olen saanut Helmiplaneetan haastepalkintona viime vuonna. Koska helmissä on kullanvärisisiä "roiskeita", niin ei se oikein sopinut hopean kanssa yhteen. Nyt päätin vihdoinkin tehdä niistä korvakorut ja siksi ostoslistalle tuli jotain kullanväristä. Ehkä jatkossa on tulossa jotain saman sävyistä lisää...

2 kommenttia:

  1. Kiva kun tulit Blogilistalle :) metkat helmet, passaa hyvin tollai linkitettynä, sievät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos narinastasi blogissasi. :) Juuri otin salasanavahvistuksen kommenteista pois, kun en edes tajunnut että sellainen oli päällä. Itse kun tänne kommentoin, niin se ei sitä kysy...

      Ja tosiaan Blogilistalle tuli liityttyä. Se ei ennalta ollut edes tuttu paikka. Taidan olla vielä aika käsi näissä blogijutuissa. Vasta tämän vuoden puolella olen liittynyt muutamiin blogeihin jäseneksi. Nyt kun helmikuu on ohi, ehtii lukemaan enemmän muidenkin blogeja. Ennen omaa blogia tuli luettua muiden blogeja enemmänkin. Sitten se oman blogin perustamisen jälkeen vain jäi... Nyt huomasin että bloggerin lukemiston avulla onkin helppo seurata blogeja! Täytyy nyt vaan päivittää kaikki seuraamani blogit listalle. Ja täytyy kokeilla myös tuon blogilistan kautta jos vaikka se olisi vielä helpompaa. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...