keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Karkauspäivä

No niin. Nyt se on täällä, helmikuun viimeinen päivä. Olen koko helmikuun ajan suorittanut henkilökohtaista haastetta ja yrittänyt suoltaa joka päivä jotain järkevää kirjoitettavaa. Alkuperäisenä tavoitteena oli siis se, että saisin kirjoittamiseen jotain rutiinia, jolloin jatkossa tulisi päivitettyä blogia hieman useammin. Se miten tämä tavoite toteutuu, selviää varmaan tulevien kuukausien aikana.

Itse helmikuu on sujunut ihmeen hyvin. Ajattelin kuun alussa, että varmasti tulisi päiviä, jolloin ei yksinkertaisesti olisi mitään sanottavaa. Vitsailinkin jo tutuilleni, että jos en keksi mitään asiaa koruista, niin kiinnitän korviskoukut vaikka aamiaisleipiini ja otan niistä kuvan. Onneksi ei tähän asti sentään joutunut menemään. :) Muutamana päivänä flunssasta johtuen oli kyllä sen verran energiaton olo, että ei paljon huvittanut kirjoitella. Siksi olikin hyvä että minulla oli vielä kasa koruja, joita en ollut blogissani esitellyt. Kirjoittaminen vielä sujui joten kuten, mutta siinä vaiheessa ei olisi kyllä jaksanut aloittaa ideointia korun teosta lähtien. Viime päivien väsymys taitaa olla myös flunssan jäämiä. Tänään oli jo paljon energisempi olo. Tosin se, että uusimmat helmiostokset odottivat postiluukussa, piristi myös kummasti. :) Niistä piti heti kehittää jotain.
Korvakorut nro 13
Tämän päivän postipaketti toi mm. kullanvärisiä korvakorukoukkuja ja korupiikkejä. Aiemmin ei minulla ole mitään kullanväristä ollutkaan. Taitaa olla menossa jokin hopeavaihe... Nuo helmet olen saanut Helmiplaneetan haastepalkintona viime vuonna. Koska helmissä on kullanvärisisiä "roiskeita", niin ei se oikein sopinut hopean kanssa yhteen. Nyt päätin vihdoinkin tehdä niistä korvakorut ja siksi ostoslistalle tuli jotain kullanväristä. Ehkä jatkossa on tulossa jotain saman sävyistä lisää...

tiistai 28. helmikuuta 2012

Lisää avainnauhoja

Turnausväsymys ilmeisesti alkaa painaa. Huomenna on helmikuun ja henkilökohtaisen haasteeni viimeinen päivä. Haasteeni myötä blogini päivitykset todennäköisesti tihenee, vaikka tällaiseen joka päiväiseen ei millään riitä energiaa. Nyt kuitenkin vanhaa tuotantoa viime kesältä.
Avainnauhat ovat tehty lasihelmistä ja foliolasihelmistä sekä mustasta puuvillanauhasta. Kuvan sinisävyisissä nauhoissa on myös vuorikristallisiruja. Avainnauhoja on jonkin verran enemmänkin varastossa. Vain muutamat niistä ovat keskenään täysin samanlaisia. Erot ovat kuitenkin sen verran pieniä, että otin kuvaan nauhoja vain 6 kappaletta.

Odotan innolla huomisen postia. Eilinen tilaus on ehkä huomenna perillä. Tänään ainakin tuli ilmoitus että paketti on lähetetty. Jospa huomenna olisi energiatasot kohdillaan, niin voisi väkästää jotain postin tuliaisista. Eli nyt siis nukkumaan!

maanantai 27. helmikuuta 2012

Ostoksia

Tänään on laiskottanut vieläkin ja ideat tuntuu olevan lopussa. Tai oikeastaan ideoita olisi, mutta ei tarvikkeita niihin. Jotenkin tuntuu olevan uusien ideoiden kehitys tukossa niin kauan kunnes saa vanhat ideat toteutettua pois uusien edestä. Löysin tuossa pari viikkoa sitten uuden kiinnostavan helmikaupan (Punainen Kivi), jonka ostoskoriin olen pikkuhiljaa lisäillyt mielenkiintoisia helmiä ja tarvikkeita. Nyt tänään tein vihdoin tilauksen. Voi olla että kauppa itsessään ei ole uusi, mutta en ole aiemmin siihen törmännyt. Muutama tuttu helmikauppa kutsuu myös. HelmiQ:lla on tämän kuun loppuun asti 15% alennus. Taidan tilata sieltäkin vielä jotain... HelmiQ:n valikoima on sen verran laaja, että sieltä tulee useasti ostettua muiden helmikauppojen ostojen jälkeen jotain täydentävää ideoita varten.

Toivottavasti saan huomenna jotain aikaiseksikin, ettei tarvitse odottaa ostoksia. Yksi idea vaatii ainoastaan hopealenkkien tekemistä. Jospa energia riittäisi siihen. Yksi sormuskin pitäisi tehdä. Siihen ei nyt energia riitä. Ehkä sitten viikonloppuna...

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Tähtiä, tähtiä

Tänään on laiskottanut kovasti. Koska mitään uutta en ole saanut aikaan, niin tässä vanhempaa tuotantoa. Korussa on tähden muotoisia foliolasihelmiä ja harmaita bicone lasihelmiä.
Korulla on pituutta jopa 110cm. Sen saa siis kaulaan myös kaksinkerroin ollen silti löysähkö. Tein sen aikoinaan pikkujoulujuhlia varten ja sopikin tilaisuuteen värimaailmansa vuoksi hyvin. Voi olla että huomennakin esittelen jotain vanhaa. Huomenna on sen verran kiireinen päivä, ettei paljon koruja ehdi tehdä.

lauantai 25. helmikuuta 2012

Pelkkää juhlaa

Sain eilen tehtyä vielä hieman osia seuraavaan korvakoruun. Korussa on hopeaa ja mattaonyxia. Mattaonyxia ei saa laittaa kiillotusrumpuun (ettei se naarmuunnu), joten osat piti kiillottaa erikseen. Osat olivat viime yönä kiillotuksessa ja tänään sain koottua korun valmiiksi. Tänään en olisi paljon muuta ehtinyt tekemäänkään. Olimme kaksilla kakkukahveilla. Nyt on kakkua maha täynnä. Kahviakin tuli sen verran juotua, että saa nähdä tuleeko illalla ollenkaan uni silmään. Ensimmäiselle päivänsankarille vein sellaisen kudotun pipon, josta olen kuvia aiemmin blogissani esitellyt. Tämä kyseinen pipo oli väriltään viininpunainen ja valitettavasti unohdin ottaa siitä kuvan. Mutta malliltaan se on ihan samanlainen kuin ne toisetkin. Toinenkin pipo tuli vietyä oikealle omistajalleen, kun jälkimmäisiin juhliin oli tulossa viime viikon päivänsankari. Hänen juhliin emme silloin päässeetkään kuumeilun vuoksi. Mutta seuraavaksi kuva uunituoreista korvakoruista.
Korvakorut nro 12
Onyxin ympärillä oleva hopearengas on taottu, jotta se välkehtisi valossa. Jouduin lisämään suunnitelmista poiketen ylimääräisen pikkulenkin koruun, koska isompi hopearengas lähti kiertymään sivulle ilman sitä. Kiertymisellä ei muuten olisi ollut haittaa, mutta rengas kiertyi ihan omitusesti ja liikkui miten sattui. Nyt tuo ylimääräinen lenkki lukitsee isomman renkaan niin, että korut ovat keskenään symmetrisiä.

perjantai 24. helmikuuta 2012

Savukvartsia

Yhdet korvakorut sain sentään tänään aikaan. Korun metalliosat ovat hopeoituja ja helmet ovat savukvartsia. Sen pitemmittä puheitta kuva alla.
Korvakorut nro 11
Huomenna onkin kiireistä muissa merkeissä, mutta kai jotain esiteltävää saan aikaiseksi. Voi olla että teen vielä tänään jotain. :)

torstai 23. helmikuuta 2012

Pientä modausta

Suunnitelmissa on ollut myös pieni muutos aiemmin tekemääni helminauhaan. Pituutta piti saada hieman lisää, koska lukon nuoli hipoi kaulaa nykyisellä korkeudella. Lisäsin lukon molemmille puolille hieman piina-ketjua ja tulos alla.
Kuvassa piina-ketjut näyttävät olevan eri pituiset, mutta kaulassa se laskeutuu nätimmin, niin ettei eroa juurikaan ole. Huomenna ehkä taas lisää korvakoruja... :)

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Jotain vanhaa ja jotain uutta

Päätin ottaa kahdesta edellisestä korvakorusta uuden kuvan samassa valossa kuin eilisenkin kuvan. Korut näyttävät uudessa kuvassa paljon paremmilta, vai mitä!
Korvakorut nro 6 & 8
Sitten toinen uusintakuva pienellä muutoksella. Eli alunperin korun lenkeissä näkyi juotosjälki rumasti. Ensin ajattelin, että hion juotosta hieman, mutta päädyin sittenkin toisenlaiseen ratkaisuun. Näytin korulle hieman pallopäävasaraa. Nyt korun lenkeissä välkehtii taonnan jälki, eikä juotos enää häiritse. Mielestäni onnistunut muutos. Samoin uudessa valaistuksessa kristallien värikin tulee paremmin esille.
Korvakorut nro 7
Sitten jotain uutta. Tämä on "sisarkoru" korvakoruille nro 8. Helmet ovat vain vaihtuneet kristalliin. Idea muuten sama.
Korvakorut nro 10

Viimeiset viisi korua ovat olleet ideatasolla jo jonkin aikaa, mutta nyt viimein toteutin ne. Täytyy ideoida seuraavaksi jotain uutta.

tiistai 21. helmikuuta 2012

Hopeaa ja helmiä

Taas lisää korvakoruja... Tällä kertaa piinan muodossa. Korvakoruissa on siis piina-ketjua ja ketjun päässä makeanvedenhelmet itse tehdyissä korupiikeissä. Näissä helmissä reiät olivat sen verran isot, että en joutunut viilaamaan kuin ihan hieman toista. Nämä siis valmistuivat huomattavasti nopeammin kuin eiliset!
Korvakorut nro 9
Kuvakin onnistui paremmin. Otin kuvan salamalla niin, että salama tulee heijastuksen kautta. Lopputulos on paljon luonnollisempi ja helmien väristä saa jopa hieman selvää. Täytyy yrittää tätä jatkossakin. Tänään on muutenkin ollut sellainen päivä, että asiat sujuvat hyvin. Aamuinen hammaslääkärikäyntikin meni loistavasti. Se paikka, joka viime kerran jälkeen osittain lohkesi, olikin ihan ok. Siihen oli viimeksi jäänyt ylimääräistä paikka-ainetta, joka oli lohjennut irti. Nyt riitti pelkkä paikan hiominen, sillä hampaaseen oli jäänyt terävä reuna lohkeamisen jälkeen. Silti vielä väsyttää tuo eilinen pitkä työpäivä ja vähäiset unet. Toivottavasti huomenna on taas energisempi olo.

maanantai 20. helmikuuta 2012

Rankka päivä

Tänään olin työmatkalla ja paluumatkan tulin junalla, joka olikin sitten melkein tunnin myöhässä. Matkalle olin lähtenyt jo kukonlaulun aikaan ja kotona olin vasta iltayhdeksän jälkeen. Olisin voinut mennä oloni puolesta suoraan nukkumaan, mutta viime yöllä kiillotusrummussa olleet korunosat kutsuivat tekemään "pikaisesti" yhden korvakoruparin. Se vaan että ei se koru sitten ihan niin pikaisesti valmistunutkaan kun luulin. Korupiikit, jotka toissapäivänä tein, olivat 0,8mm langasta. Olin sovittanut lankaa ennen piikkien tekoa yhteen neljästä sinertävästä makeanvedenhelmestä, joista oli ajatuksena tehdä korvakorut. Se mihin sitä olin sovittanut, oli ainoa mistä lanka meni läpi. Minulla ei ole varastoissa helmien reiänväljennintä (mutta pian ehkä on!). Se on siis minikokoinen viila, jolla saa helmen reikää suuremmaksi. Minulta löytyy kylläkin neulaviilasetti, mutta siinä ei ole tarpeeksi ohutta viilaa. Yhdellä niistä tosin sain helmien reikiä viilattua muutaman millin matkalta suuremmiksi. Loput sitten sainkin viilattua "raapimalla" ohuella nuppineulalla helmien reikien sisäpintaa. Mutta kun aloitin, niin en helpolla luovuta! Lopulta sain helmet sopimaan korupiikkeihin ja tässä tulos.
Korvakorut nro 8
Kuvat ei tunnu nyt onnistuvan, sillä nuo ovat luonnossa paljon hienommat. Ehkä valoa ei vaan ole tarpeeksi... Nuo makeanvedenhelmet ovat ehkä vähän enemmän liloja kuin sinisiä, mutta ovat niin tummia, että tuosta kuvasta ei väriä oikein saa selville. Muut osat ovat sitten hopeaa.

Mutta nyt taidan mennä nukkumaan. Huomenna on aikainen herätys, sillä ennen töihin menoa on hammaslääkäri. Jospa se paikka pysyisi hampaassa tällä kertaa...

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Korvakoru nro 7

Tässä eilisistä korupiikeistä tehty korvakoru. Eipä taida piikkien huono laatu niin haitata, kun tuon renkaiden juotos on vieläkin hirveämpi. Ja itse asiassa tuossa kuvassa se näyttää todellisuutta vieläkin hirveämmältä. Korussa olevat Swarovskin kristallibiconet ovat väriltään burgundy eli viininpunainen, mutta tuo kuva vääristää vähän sitäkin. Koru on taas kiillotusrummussa, kun sinne muitakin koruja laitoin. Mutta tuo taitaa tarvita ihan hiomapaperia... Koitan sitä varmaan vielä säätää.
Korvakorut nro 7
Korupiikit siis suurimmaksi osaksi muuten onnistuivat, mutta jokaiseen tuli pieni kuoppa. En oikein tiedä mistä johtuu. Kahdesta korupiikin pallosta tuli hieman rosoisia. Niistä päätin sitten tehdä tasapäiset. Nekin ovat nyt kiillotusrummussa, joten niidenkään lopullisesta kunnosta en osaa vielä sanoa. En siis tehnyt kuin 10 korupiikkiä. Ihan näin kokeeksi ja voi olla että kokeeksi vain jäävätkin... Kiillotusrummussa on myös osat yhteen toiseen korvakoruun. Siihen tulee makeanvedenhelmiä, joten en voi lopullista korua enää rumpuun laittaa tai helmet menettäisivät kiiltonsa. Siitä kuva varmaan sitten huomenna. :)

Korupiikkien tekoa

Tänään siis koitin tuota korupiikkien tekoa. Ei se ihan sujunut niinkuin elokuvissa. Tehdyt piikut ovat kuitenkin kiillotusrummussa, joten vasta sen jälkeen näkee lopputuloksen. Yksikään virheeton ei tainnut tulla. Golfmailat eivät niinkään olleet ongelma, mutta niihin kaikkiin jäi jonkin verran rosoisuutta.
Taitaa jatkossa siis tulla vaan ostettua noita pallopäisiä korupiikkejä... Ei ainakaan näin flunssassa ja pitkän microtorchin käyttötauon jälkeen ottanut onnistuakseen. Tuli sentään yksi korvakorukin tehtyä.
Korvakorut nro 6
Korvakoruissa on hopeaa ja preciosa-kristallia. Kuva on kylläkin vähän huono... Huomenna ehkä lisää korvakoruja, riippuen korupiikkien kunnosta.

perjantai 17. helmikuuta 2012

Kuumeessa

Eli tänään olen potenut täällä kotosalla kuumetta ja todennäköisesti flunssa vaan jatkuu. Flunssan takia en ole ollut hirveän tuottelias, jos ei lasketa tuota käytettyjen nenäliinojen kasaa tuossa vieressä mukaan. Huomenna täytyy saada jotain aikaiseksi, edes muutama korupiikki olisi mukava saada tehtyä... Ajattelin ottaa kuvia jopa korupiikkien tekovaiheessa. En ole ennen korupiikkejä tehnytkään, siis niitä pallopäisiä, joten saa nähdä miten ensimmäisen yritys sujuu. Teorian tiedän, mutta käytäntöön soveltaminen on vielä vaiheessa. Mutta nyt taidan tuijottaa hetken telkkaria ja mennä sitten nukkumaan. Jospa energiatasot olisi vähän paremmassa kunnossa huomenna.

torstai 16. helmikuuta 2012

Pipoja lisää

Tänään ei ole koruja näytillä. Olen flussan kourissa ja energia ei riittänyt luomaan mitään uutta. Töissä sinnittelin, kun tänään oli ennalta sovittuja tapaamisia, mutta huomenna olen kotona toipumassa. Huomenna olisi ollut synttäritkin tiedossa, mutta koko perhe on sairastellut sen verran, että ei mennä tartuttamaan pöpöä eteenpäin. Jokin aika sitten sain huomiselle synttärisankarille pipon valmiiksi, mutta vasta tänään päättelin langanpäät. Kun ei ole muuta esiteltävää, niin tässä kuva piposta.
Kuvassa oleva virkattu kukka on hakaneulalla kiinnitetty. Sen voi halutessaan irroittaa ja kiinnittää vaikka johonkin muualle. Olen yrittänyt tehdä aiemminkin virkattuja kukkia epäonnistuen pahasti. Tämä malli oli jotenkin mukava tehdä ja siitä tuli todella näyttävä. Löysin ohjeen Pientä kivaa -blogin kautta. Ja jos jotakuta kiinnostaa itse pipon ohje, niin se löytyy tästä. Tämä on siis samalla kaavalla tehty pipo, jonka olen esitellyt aiemminkin blogissani. Ja kuten silloin sanoin, se oli niin mukava tehdä, että omanikin on työn alla. Se vaan että kun muille on jo tehty, sen oman valmistus tuntuu kestävän. Äitini joskus sanoi että "suutari suksii sukillaan, räätäli pelkillä munillaan.." Se sopii tähän hyvin. :) Koskaan ei ehdi tehdä itselleen mitään... Toivottavasti saan piponi valmiiksi ennen kuin pakkaset ovat ohi.

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Romantiikkaa

Tänään vielä ollaan romanttisissa tunnelmissa ystävänpäivän jälkeen :). Tässä ruusukvartsista tehty rannekoru ja yhteensopivat korvakorut (nro 5/101).
Viikonloppuna olisi tarkoitus ottaa spurtti korvakoruhaasteeseen. Tarkoituksenani olisi tehdä useampi korvakoru hopeasta ja säätää yhtä aiempaa kaulakorua. Kun ottaa esille hopeajuotosvälineet ym, on helpompi tehdä useampi koru samalla. Varsinkin kun korvikset ovat suhteellisen pieniä. Jos tekee vain muutaman hopealenkin, menee hukkaan aivan liikaa hopeaa. Samalla tekee sitten isomman määrän lenkkejä, koska hukkaan menevän hopeanlangan määrä pysyy samana, mutta yhtä korua kohden se sitten jää pienemmäksi. Tietenkin niitä voisi tehdä varastoon valmiiksi, mutta kun varastossani ei ole niin paljon hopeaa, että haluaisin "sitoa" sen tiettyyn lenkkikokoon. Jos vaikka seuraavaksi tarvitsenkin jotain muuta kokoa, eikä varastossani oleva hopea siihen enää riitä. Sitten joutuisi tilaamaan lisää, kun oma hopeavarasto on pätkitty väärän pituisiksi... Nyt vaan täytyy toivoa ettei tämä flunssa iske pahemmin, että energiaa riittää viikonloppuun.

tiistai 14. helmikuuta 2012

Hyvää Ystävänpäivää!

Tänään ei vieläkään uutta materiaalia. Ystävänpäivän kunniaksi päätin esitellä jotain aiheeseen liittyvää viime kesältä, sydänkoruja.
Tämän kummemmitta puheitta, Hyvää Ystävänpäivää!

Huomenna sitten jotain uutta :)

maanantai 13. helmikuuta 2012

Onyxia ja vuorikristallia

Tänään en saanut yhtään korua aikaiseksi, joten tässä on koru viime kesältä. Hopeiset lenkit olin siihen tehnyt jo aiemmin. Itse asiassa nuo hopeiset lenkit olivat ensimmäinen juotoskokeiluni. En heti tajunnut, että ne voisi vääntää ovaalin muotoon vasta juottamisen jälkeen. Käytin veivinä valkosipulipuristimen vartta, joka oli valmiiksi ovaalin muotoinen. Eipä vaan silloin tullut heti mieleen, että kun tuon valmiin ovaalin muotoisen hopealankaspiraalin irroittaa "muotistaan" niin sehän aukeaa hieman. Itse asiassa siitä tuli aika hieno taideteos :). Mutta koska halusin ovaalin muotoisia renkaita, spiraali piti pakottaa pysymään koossa kahden sahauspuikon välissä ja sahaamisen jälkeen jokainen ovaalirengas piti vääntää erikseen kiinni. Olipa siinä homma, mutta kantapään kautta oppimalla taitaa muistaa parhaiten :). Renkaista tuli kuitenkin hienoja vaikka aikaa kuluikin. Taoin renkaita vielä hieman pallopäävasaralla ja tulos näkyy alla olevassa kuvassa.
Minulla oli pitkään nuo taotut renkaat varastossa ja etsin niille yhteensopivia helmiä. Vihdoin viime kesänä törmäsin mattapintaisiin onyxeihin ja vuorikristallinugetteihin. Tiesin heti, että nuo ovat ne helmet, joita olen odotellut. Tuo lukko vielä kylläkin mietityttää. Ehkä vaihdan sen joskus...

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Rannekorut lapsille

Tänään kävin paikallisessa askarteluliikkeessa ostamassa hieman korvakorukoukkuja. Pitäisivät riittää ainakin hetkeksi. Tilasin netistä myös sellofaanipusseja korvakoruja varten. Jos saan tehtyä kaikki 101 korvakorua haasteeseen, niin en niitä kaikkia varmaan itse tarvitse. :) Sellofaanipusseissa korut saa nätisti esille, mutta samalla suojaan myyntiä ajatellen.

Tänään en kylläkään tehnyt yhtään korvakoruja, mutta eilen sain tehtyä pikaisesti molemmille lapsilleni rannekorut. Ne ovat aika simppelit, mutta tuntuvat olevan mieluisat ja sehän se tärkeintä onkin... :) Ensin kuva pikkutytön rannekorusta.
Helmiplaneetan messuilta tarttui mukaan Hello Kitty -helmiä koko nauhallinen. Pienen tyttöni mielestä se oli sellaisenaan hänen, kun hän sen ensi kertaa näki. Sitten seuraavassa kuvassa pojalle sopiva yksinkertainen rannekoru.
Pääkallot ovat kuulema aika in :). Jätin tuon siksikin simppeliksi, koska päivittäisessä käytössä se todennäköisesti haurastuu poikki. On sitten helppo solmia uuteen puuvillanauhaan. Sitä kun varastoista löytyy aikas monta metriä! Nuo pääkallot ovat messuostoksia myös. Mitäköhän materiaalia ne mahtaa oikeasti olla? Jonkun mukaan ne on howliittia ja jossain toisessa helmikaupassa ne on nimetty magnesiitiksi. Kuitenkin kuvat helmistä ovat identtisiä...

Yritän huomenna saada aikaiseksi taas muutaman korvakorun.

lauantai 11. helmikuuta 2012

Lisää korvakoruja

Tässä seuraavat kaksi korvakorua 101 haasteeseen. Molemmat sopivat yhteen aiemmin eebenpuusta ja savukvartsista tekemääni rannekoruun.
Korvakorut nro 3
Korvakorut nro 4
Molemmat korvakorut ovat tehty eebenpuusta ja hopeoidusta kuparilangasta. Hopeoituja korvakorukoukkuja on tämän jälkeen enää yhdet varastossa. Niitä täytyykin käydä ostamassa lisää. Hopeisia koukkuja vielä löytyy, mutta ne säästän täyshopeisiin korviksiin, joita niitäkin on kyllä suunnitelmissa muutamia. Niiden aloittamisessa on vain oma hommansa. Sopivia lenkkejäkään ei ole itselläni valmiiksi tehtynä, joten pitää aloittaa hopealangan veivaamisesta ja lenkkien sahaamisesta asti.

perjantai 10. helmikuuta 2012

Laiskottaa

Työmatkalta on jo kotiin saavuttu, mutta energiat jäivät kyllä matkalle. En jaksanut sittenkään tehdä tänään mitään kotiin pääsyn jälkeen. Yritin kyllä aloittaa. Otin jo tarvikkeitakin esille, mutta sitten kaikkia suunnitelmani materiaaleja ei ollutkaan varastossa. Siihen se korunteko sitten tyssäsi. Tänään siis vanhempaa tuotantoa taas. Kuvassa on yksi ensimmäisistä koruistani.
Kaulakoru on illuusiokoru siimalankaan tehtynä. Korussa on 8mm kokoisia hematiittihelmiä ja särölasihelmiä. Näiden lisäksi käytin vielä 4mm kokoisia helmiäislasihelmiä. Korusta tuli aavistuksen liian pitkä, jolloin tuo säätöketju jäi käytännössä tarpeettomaksi.

Huomenna olisi tarkoitus saada jotain uuttakin aikaiseksi. Työmatkalla minulla oli mukana aiemmin viikolla eebenpuuhelmistä ja savukvartsista tekemäni rannekoru. Siitä on pikkuhiljaa tulossa yksi suosikeistani. Rannekoru kaipaisi seurakseen yhteensopivat korvakorut. Yritän saada tehtyä ne seuraavaksi.

torstai 9. helmikuuta 2012

Pronssia

Tänään olen työmatkoilla, joten en ehdi yhtään koruja väsäilemään. Ehkä sitten huomenna... Nyt esittelenkin vain vanhaa tuotantoa. Kaulakoru on pronssin värinen ja siinä on mustia biconelasihelmiä sekä punaisia foliolasihelmiä.
Huomenna ehkä on muutaman korvakorun paikka :)

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

101 korvakorua

Kuten eilen jo kirjoittelinkin, minut on houkuteltu mukaan haasteeseen, jossa pitää tehdä 101 korvakorua. Koko määrää en varmaan saa tehtyä, mutta yritän saada kasaan mahdollisimman monta. Korjasin eilen tekemäni kierteiset lenkit ja nyt olen valmis aloittamaan haasteen. Kuva ei ole laadultaan kaikkein parhain, koska sen kiireessä otin. Eiliset kuvat olisivat olleet paljon parempia, mutta tässä kuvassa sentään korut on parempia.
Korvakorut nro 1 & 2
Vasemmanpuoleinen korvakoru on tehty samoista howliitti-helmistä kuin eilinen kaulakoru. Oikeanpuoleisessa on hematiittia ja punaharmaita särölasihelmiä. Ideoita seuraaviin korviksiin on jo muhimassa :)

tiistai 7. helmikuuta 2012

Jotain punaista

Minut houkuteltiin mukaan haasteeseen, jossa pitäisi tehdä 101 korvakorua. En välttämättä kaikkia saa aikaiseksi, mutta yritän tehdä mahdollisimman monta. Aloitin jo heti tänään tekemällä kaksi, mutta käytin liian lyhyitä korupiikkejä kierteisiä lenkkejä varten. Suurennetuissa valokuvissa ne näyttivät hirveiltä! Yritän saada ne korjatuksi huomiseksi, että voin virallisesti aloittaa haasteen. Sain tänään kylläkin valmiiksi korun, jonka aloitin jo eilen. Tämän korun tyyppistä olen miettinyt tekeväni jo kauan. Alkuperäinen suunnitelma oli tehdä tämä hopeasta, mutta nykyisillä hopean hinnoilla päätin tehdä korun hopeoituna. Helmet ovat värjättyä howliittia.
Toteutin tämän korun nyt, koska kaikki tarvikkeet tuli hankittua lauantaisilta messuilta. Muutamaan muuhunkin ideaan tuli hankittua tarvikkeita, mutta niistä myöhemmin... :)

maanantai 6. helmikuuta 2012

Jotain luontoon liittyvää

Tänään kotiin tullessani tajusin, että tiskikone oli täynnä ja mm. kaikki haarukat ja pikkulusikat olivat likaisina. Ei muutenkaan ole oikein ollut minun päiväni. Aamuisella hammaslääkärikäynnilläkin taisin saada paikaksi maanantai-kappaleen. Paikka lohkesi jo ennen kuin puudutus ehti laantua. Toisaalta tiskien pesemättömyydestä oli hyötyäkin. Koska kaikki ruokailuvälineet olivat pesussa, aloin tehdä ruokaa vasta tiskikoneen pestyä astiat. Aikaa riitti siis tehdä rannekoru Helmiplaneetan neljänteen ja tällä erää viimeiseen haasteeseen.
Rannekoru on tehty eebenpuukolikoista (Helmiplaneetan messulöytöjä) sekä savukvartsinugeteista. Koru näyttää paljon paremmalta ranteessa ja siksi otin siitä toisenkin kuvan.
Talven kuivattama käteni ei kyllä taida olla paras kuvausrekvisiitta, mutta miehen ranne on liian paksu ja lasten kädet liian pieniä... :) Tällä rannekorulla siis osallistun Helmiplaneetan haasteeseen aiheeltaan "Jotain luontoon liittyvää".

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Messuostokset

Tässä messuostoksista kuvaa. Tungin kaikki samaan kuvaan, joten tarkkuus ei ole mitä mainioin. Ostin mm. eebenpuu "kolikoita", joista ajattelin tehdä jotain kivaa Helmiplaneetan seuraavaan haasteeseen. Mukaan tarttui myös sormusklova, jota olen jo pitkään harkinnut. Helmihauhat vasemmalta oikealle ovat materiaaleiltaan onyxia, eebenpuuta, simpukankuorta hello kitty printillä, mattapintaista vuorikristallia sekä värjättyä howliittia. Kuvasta löytyy myös viime haasteen palkinto (2 lasisydänriipusta), jotka ei kyllä kuvassa ollenkaan pääse oikeuksiinsa.
Huomenna ajattelin ainakin aloittaa tekemään Helmiplaneetan seuraavan haasteen korua. Jos saan sen valmiiksi niin laitan siitä kuvia tulemaan. Muutenkin sain paljon ideoita messuilta ja ostamistani materiaaleista saa toteutettua niistä muutaman.

lauantai 4. helmikuuta 2012

Helmiplaneetan messuilla

Täällä sitä ollaan, Helmiplaneetan messuilla. Ihania helmiä ja korutarvikkeita moneen makuun. Tässä hieman kuvia messuilta. Toivottavasti kuvista saa selvää vaikka kännykällä ne otin.

IdänHelmen valikoimaa
Helmiliinan ihania puuhelmiä (piti ostaa itsellekin :) )

perjantai 3. helmikuuta 2012

Avainnauhaa...

Nämä avainnauhakorut tein jo viime kesänä. Helmet, joita tässä käytin, on hankittu jo joulukuussa 2009. Helmiharrastukseni alkoi oikeastaan näistä helmistä. Ostin silloin puuhelmiä ja ruskeaa puuvillanauhaa ajatuksenani, että poikani olisi pujotellut helmistä kummitädilleen joululahjaksi kaulakorun. Hyvin se sujuikin ja lisäilin vain sopiviin väleihin solmuja. Siitä innostuin itsekin suunnittelemaan muutaman korun joululahjaksi.

Nuo puuhelmet, jotka jäi poikani kummitädin korusta ylimääräiseksi, olivat siitä lähtien keränneet pölyä kirjahyllyn reunalla. En keksinyt niille mitään käyttöä, kunnes sain idean kesällä mennä paikalliselle torille myymään koruja/kirpparitavaraa. Korumyyjiä siellä jo oli useampaakin kappaletta, mutta yksikään ei myynyt avainnauhakoruja. Eniten tein mustasta nauhasta ja lasihelmistä tehtyjä avainnauhoja, mutta ruskeaan nauhaan pujotettuna näistä puuhelmistä sai oivallisia avain/henkilökorttinauhoja.
Kuvassa olevista nauhoista alimmainen on lyhin ja tarkoitettu lapselle. Siinä on pieni heikompi lenkki (ison avainlenkin vieressä), joka pettää pienemmän painon alla. Jos nauha jää vaikka johonkin kiipeilytelineeseen kiinni, niin se irtoaa, eikä jää kuristamaan kaulaa. Aikuisen painossa tuo isompi avainlenkki antaa myöden, jos on tarvetta.

Huomisessa blogimerkinnässä onkin varmaan enemmän kuvia. Ajattelin ottaa kuvia Helmiplaneetan messuilta, ja lähetellä ne tänne näkyville päivän mittaa. Saa nähdä miten laadukkaita kuvia kännykällä saa otettua. Huomiseen!

torstai 2. helmikuuta 2012

Ranneketju lapselle

Tässä taas vanhempaa tuotantoa puolentoista vuoden takaa. Ketju on tuttua piinaa, mutta se on mitoitettu lapselle. Tarkkaa pituutta en muista, mutta se oli jotain 13 ja 15 sentin väliltä. Ranneketju on tehty 1mm hopealangasta ja siihen on kytketty lisäksi Hill Triben hopeinen sydän.
Tutkin tietokoneeni syövereitä ja löysin yllä olevan kuvan lisäksi 2 muuta kuvaa koruista, joita en ole vielä tänne blogiini laittanut. Näiden lisäksi on muutamia koruja, joita en ole "ehtinyt" vielä kuvaamaankaan. Yritän tämän helmikuun aikana esitellä niistä mahdollisimman monta. Toivottavasti saan jotain uuttakin aikaiseksi. :)

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Helmikuun henkilökohtainen haaste

Helmetin foorumilla on aiemmin ollut ns. ÄHH haaste (Älä Hilloa Helmiäsi) helmikuussa. Odotin sitä kovasti, vaikka taitaisi olla aika mahdoton tehtävä sitä toteuttaa tällä elämänrytmillä... Helmikuun jokaisena päivänä pitäisi tehdä uusi koru ja esitellä se blogissa. Tällä kertaa haastetta ei olekaan. Ehkä jonkin toisen kuukauden aikana. Ajattelin ottaa kuitenkin itseäni niskasta kiinni ja suorittaa hieman helpomman henkilökohtaisen haasteen. Koska olen laiskotellut viime aikoina blogini kanssa, yritän koko helmikuun kirjoitella vähintään yhden blogitekstin päivässä. Saa nähdä miten onnistuu. Nytkin olen kotosalla sohvan pohjalla flunssassa, joten alku ei ole kaikkein energisin. Aiheetkaan eivät välttämättä ole kaikki koruista, jos ei niistä juttua riitä. Yritän esitellä kuitenkin mahdollisimman paljon aiemmin tehtyjä koruja, jos en uusia saa tarpeeksi aikaiseksi. Ehkä tämän haasteen jälkeen jäisi tavaksi päivittää blogia vähän useammin. Haaste siis alkakoon! :)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...