keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Helmiplaneettaa ym.

Pitkästä aikaa taas tulee tänne jotain lisäiltyä. Kesä on ollut kiireinen ja moneen otteeseen on pitänyt kirjoitella kuulumisia. Olen saanut monia korujakin tehtyä, mutta jotenkin se valokuvaaminen on niin hankalaa. Kesällä kyllä saa valoisassa hienoja kuvia, mutta jotenkin on vaan laiskottanut. Nyt osa koruista on mennyt jo uusille omistajille, joten kuvia ei edes enää saa...

Kesällä tuli käytyä useaan otteeseen iltatorilla. Muutaman kerran jouduin kantamaan pöytiä ym tarvikkeita monen sadan metrin päästä torille. Päässä alkoi kehkeytymään jonkinlaista ideaa nokkakärryjen ja pöydän yhdistelmästä... Sellaista ei tosin taida olla markkinoilla valmiina ja jos olisi, hinta olisi varmasti suolainen. Koirien trimmauspöytä pyörillä olisi myös aika hyvä ratkaisu. Tosin pöytä pitäisi olla hieman isompi. Saa nähdä saanko askarreltua jotain. Tässä on aika paljon aikaa ensi kesään, joten kiirettä toteutuksessa ei ole.

Ennen lisäprojekteja onkin aika paljon tekemistä muilla rintamilla. Keittiön kalusteisiin tai itse asiassa ruokapöytään meni lopullisesti hermo, kun AAA-paristo oli päättänyt tyhjentää sisuksensa pöydän pinnalle. En heti huomannut sitä (oiskohan pöytä ollut liian täynnä kaikenlaista "tuiki tarpeellista") ja pariston myrkyt liuottivat lakkapintaan ruman jäljen. Siis itse asiassa siitä kohtaa koko lakkapinta oli hävinnyt ja pariston sisus oli tummentanut itse puuta. Olihan pöydän pinta muutenkin jo kärsinyt, mutta tuo oli tosiaan se viimeinen niitti mikä sai minut pöytäostoksille. Aikaisempi ruokailuryhmän väri oli pyökki ja jotenkin keittiö kaipaisi raitista ilmettä. Päätin siis hankkia valkoisen pöydän. Aiemmat tuolit olivat nyt siis väärän värisiä. Pintakin niissä on kulunut, mutta muuten olen tykännyt niistä kovasti. Siispä päätin alkaa askartelemaan taas lisää... Valkokuultolakkaus on siis haaveissa ja yksi tuoli jo käsiteltykin ja toinen työn alla. Kaikkein inhottavin osuus on hionta ja sitä ei voi tehdä sisällä. Päivät käyvät viileämmiksi ja illat pimeämmiksi. Saa nähdä miten kauan kestää että kaikki 8 tuolia on maalattu... Aiempi tuolien kangasosan päällystyskin on vielä kesken. Huoh...

Mutta sitten vähän koruasiaa. Viikonloppuna kävin Helmiplaneetta-messuilla. Tuli kierrettyä alue useampaan otteeseen läpi ja joka kerta löytyi jotain uutta. Tässä jonkin aikaa on ollut korunteko hieman alavireessä, mutta nyt taas sai monta ideaa ja intoa kokeilla jotain uutta. Anteeksi, postauksen kuvat on otettu vain kännykällä, joten laadussa olisi parantamisen varaa... Tässä kuitenkin kuvaa ostoksista.


Tuossa keskellä alhaalla nuo mustat ja punaiset nauharinkulat ovat organzanauhasta ja puuvillanauhasta koostuvia kaulanauhoja. Niissä on valmiina lukko ja jatkoketjukin. Keskellä on Helmiliinalta hankittua sarisilkkilankaa. Viime helmiplaneetta-messuilla tuli hankittua yksi vyyhti tuota lankaa ja aloitin siitä kutomaan kaulaliinaa. Lanka loppui puolivälissä ja onneksi samaa väriä oli vielä valikoimissa, niin saan huivin valmiiksi. :) Lanka on ihanan pehmeää ja eläväistä. Samanlaista huivia ei heti tule vastaan. Helmiplaneetan kanssa on samassa tilassa oli myös leimailutaivas-messut. Itse en edes uskalla laajentaa harrastusta korttien tekoon, mutta 6 arkkia tuollaista kuviopaperia tarttui mukaan. Kortteja noista ei ole tulossa (ainakaan ensisijaisesti), vaan tarkoitus olisi tehdä riipuksia liimaamalla kuviopaperia riipuspohjaan. Sää nähdä sitten mitä lopuilla papereilla teen, vai tuleeko hankittua lisää riipuspohjia.

Yhden korun sain jo valmiiksikin. Lukko ja nahkanauha on myös Helmiliinalta. Kuva on hieman huono ja koru heijastaa salamavaloa, mutta kyllä tuosta käsityksen saa. Tästä tuli saman tien lempikoruni :)


Tässä vielä muutama kuva messuilta. Kuvat tosin on otettu ihan viime hetkiltä, jolloin ei porukkaa enää paljon ollut. Toisena on kuva Zirkonellan upeista kynsilakkakoruista. Tämä kuva ei todellakaan anna oikeaa käsitystä niistä. Todellisuudessa olivan paljon värikkäämpiä!





Sitten vaan odottelemaan seuraavaa Helmiplaneettaa. Siihen mennessä olen toivottavasti saanut tuolit maalattua ja edes osan nyt ostamista korutarvikkeista toteutettua koruiksi asti. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...