keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Lisää helmikukkia

Joulu tuli ja meni. Tässä kuvia muutamasta kukasta, jotka sain kuin sainkin valmiiksi jouluksi. Ensiksi kukka jossa on petrolinsinisiä ja kirkkaita siemenhelmiä hopeasisuksella. Lisäsin isomman kukan rinnalle pienen nupun ja muutaman lehden. Kukka on kiinnitetty "hiusklipsuun" jonka voi kiinnittää halutessaan myös esim paidan kaulukseen.
Seuraavana kuva isosta kukasta hiuspinnissä. Siemenhelminä on käytetty kirkasta sekä sateenkaaripinnoitettua sinistä. Tästä ei tullut ihan niin "bling bling" kuin aiemmista, koska tämän kukan kirkkaissa siemenhelmissä ei ollut hopeasisusta.
Näitä siemenhelmikukkia oli sen verran mukava tehdä että eivät varmaan jää ainoiksi. :)

tiistai 20. joulukuuta 2011

Jotain ihan muuta...

Taas on ollut hiljaista blogirintamalla. Joulu tulossa ja olen tehnyt jotain joululahjoja ja tilaustöitä. Mutta kuten otsikko antaa ymmärtää, ne ovat olleet jotain aivan erilaista mitä olen yleensä tehnyt. Kyseessä on siis siemenhelmistä tehdyt kukkaset pantaan, tiaraan tai hiuspinniin. Enpä olisi heti uskonut alkavani tekemään jotain "suurempaa" siemenhelmistä. Toisaalta se on erittäin rentouttavaa puuhaa telkkaria katsellessa. Toisin kuin hopeatyöt, siemenhelmistä askartelu on kuin sukan kutomista tv:n ääressä. Ei tarvitse keskittyä täysin tekemäänsä, vaan se sujuu kuin siinä sivussa...

Ensin kuva pannasta, jossa on kaksi kukkaa. Olen käyttänyt kahta eriväristä siemenhelmeä kokoa 11/0. Toinen on kirkas hopeasisuksella ja toinen on väriltään ametisti sateenkaaripinnalla. Heteinä on 4mm kokoisia helmiäislasihelmiä. Tässä käytin hopeanväristä 0.3mm paksua metallilankaa kukkien tekoon ja mustaa metallilankaa kukkien heteissä.
Sitten seuraavaksi kuva "tiaramaisesta" pannasta. Alun perin toiveena oli tiara, mutta se tuskin olisi pysynyt vahdikkaan 7-vuotiaan päässä. Mutta lopulta pantanakin tästä taisi tulla hieman liian painava, että ehkä sen kiinnittämistä kannattaisi varmistaa muutamalla pinnillä... Helmet ovat samanlaisia kuin edellisessäkin pannassa, mutta metallilankana on käytetty mustaa myös kukissa. Ja koska kukkia ja sitä myötä metallilankaa oli paljon kiinnitettävänä, päällystin pannan vielä satiininauhaa kieputtamalla. Keskellä on suurin kukka ja kukkien koko pienenee sivuille päin mentäessä. Kukkien lomassa on myös muutama lehti, joiden tarkoitus on hieman peittää kukkavarsien näkyvyyttä takaa katsottaessa.
Ja viimeiseksi vielä lähikuva ensimmäisen pannan kukista. Nämä kukat ovat yhtä isoja kuin tiaran keskikokoiset kukat.
Tarkoitus on tehdä joululahjaksi vielä muutama kukka pinneihin kiinnitettynä. Laitan kuvia heti kun vaan saan ne tehtyä. Kiirehän tässä pian tulee...
Tässä vielä linkki kukkaohjeeseen, jota mukauttamalla nuo kukkaset tein, jos vaikka jotakuta puree helmikukkakärpänen :)

tiistai 15. marraskuuta 2011

Hiljaiseloa

Aika tuntuu menevän todella nopeasti enkä muka ole ehtinyt päivittää blogiani. Joko kuvat ovat olleet vasta kamerassa ja siirtäminen jostain syystä silloin mahdotonta tai en juuri silloin keksinyt mitään sanottavaa... Koruja olen silti ehtinyt tehdä vaikka en niitä ole täällä esitellytkään. Nyt sitten laitankin useamman kuvan kerralla.

Ensimmäisen kuvan sormus tuli samalle henkilölle "arkisormukseksi" joka tilasi aiemmin esittelemäni sormuksen neliön muotoisella onyxilla. Sormus on tehty 0,8mm levystä noin 1 cm levyisenä. Kuvio on taottu vasaran pyöreällä päällä samoin kuin aiemmassakin sormuksessa. Tämä oli alunperin tilaustyö, mutta kun sen teko kesti, niin annoinkin sen syntymäpäivälahjana. :)
Ja seuraavana vihdoin ja viimein yhteensopiva kaulakoru aiemmin prinsessaketjusta tekemilleni ranneketjulle sekä korvakoruille. Koru on saapunut jo tilaajalle ja oli kuulema mieluinen. Riipus on irroitettavissa ketjusta.
 Sitten viimeisenä erilainen ranneketju. Laatta oli jo erillisenä hankittu ja siihen piti saada sopiva ketju. Ranneketju on paikallisen pokeriyhdistyksen mestaruusranneke. Laatan kaiverruksen modasin kuvasta piiloon, koska se ei ollut omaa käsialaani. Ketju on mattoketjua 1,5mm hopealangasta 6mm sisähalkaisijalla. Aika jykevää, vaikka sitä ei kuvasta hahmotakaan.
Toivottavasti jatkossa tulee päivitettyä blogia useammin. Muutama idea on jo mielessä, joten ehkä kuvia voi tulla piankin.

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Helmiplaneetta haaste nro 4, Kylmät värit

Helmiplaneetan viimeisen haasteen aika. Aiheena on kylmät värit. Tämän korun tein jo pari kuukautta sitten, mutta se sopi tähän haasteeseen. Tämä oli ensimmäinen solmimistekniikalla tekemäni helminauha.
Helmet ovat sinertävämpiä mitä kuva antaa ymmärtää. Itse asiassa nämä kärkiporatut makeanvedenhelmet ovat saman värisiä kuin edellisen postauksen riisinmalliset. Molemmat ovat siis väriltään peacock, mutta en saanut kameralla taltioitua kummankaan helminauhan sinertävän lilaa välkettä.

tiistai 6. syyskuuta 2011

Helminauhaa...

Pari viikkoa sitten otin töihin mukaan kaulakorun, josta kirjoitin jo aiemmin. Kyseessä oli siis helminauha itse tehdyllä sydänlukolla. Eräs työkaverini näki sen ja tilasi vastaavan avovaimolleen syntymäpäivälahjaksi.
Verrattuna omaani, tässä korussa on sinertävää makeanvedenhelmeä, lukon nuoli on lyhyempi sekä takana on kaiverrus. Omassa korussani oleva lukon nuoli oli pidempi ja lyhyessä helminauhassa tuo pitkä nuoli hiertää välillä kaulaa. Taidan omaan helminauhaani laittaa pienet pätkät esim piina-mallista ketjua molemmille puolille lukkoa. Vajaa 1cm molemmille puolille varmaan riittää pudottamaan lukkoa sen verran alas, ettei nuoli enää häiritse. Tässä tilauskorussa nuolen mitaksi tuli juuri sopiva!

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Helmiplaneetta haaste nro 3, Vastavärit

Tällä kertaa Helmiplaneetan haaste olikin itselleni erittäin haastava. Aiheena oli vastavärit. Yleensä en vastavärejä koruissani käytä. Helmilaatikon tutkimisen jälkeen sieltä löytyi kuin löytyikin sopivat helmet haasteeseen. Helmistä muotoutui riipus, josta kuva alla.
Aikaisemminkin olin noita kahta helmeä vierekkäin sovitellut, koska ne vastaväreinä sopii hyvin yhteen. Ideoita ei silloin tullut yhtään. En ole vieläkään varma oliko tämä riipus paras mahdollinen idea, mutta saa ainakin toistaiseksi kelvata. Ainahan voin kehittää helmistä jotain muuta, jos tulee parempi idea mieleen.

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Helmiplaneetta haaste nro 2, Lämpimät värit

Vielä ehtii osallistumaan Helmiplaneetan toiseen haasteeseen :). Tällä kertaa haasteen aiheena oli lämpimät värit. Haasteeseen sopiikin koru, jonka sain vasta äskettäin kuvattua, vaikka sen teinkin jo jokin aika sitten.
Kaulakorussa on viininpunaisia makeanveden nugettihelmiä ja kierteisiä lenkkejä. Riipuksena on Karen Hill Triben hopeinen sulka. Työn alla on useampikin koru, joista kuvia myöhemmin.

keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Helmiplaneetta haaste nro 1, Häät

Helmiplaneetan haasteet alkoivat taas. Ne olivat syy minkä takia aloitin blogini. Olisin aloittanut blogin kirjoittamisen joka tapauksessa jossain vaiheessa, mutta ajankohta olisi ehkä jäänyt myöhemmäksi ilman Helmiplaneettaa. Nyt ajattelin jopa osallistua messuille!

Olen saanut 3 virallista lukijaa blogilleni. Kiitos kiinnostuksestanne. Yksi syy miksi alunperin halusin perustaa blogin, oli se että pääsee jakamaan kokemuksiani saman alan harrastajien kanssa. Lähipiiriin kun ei kuulunut koruntekijöitä, niin oli mukavaa päästä avautumaan jollain foorumilla. Itse asiassa pidin blogini salassa puolisen vuotta sukulaisilta ja tuttavilta ennen kuin kerroin siitä mitään. :)

Helmiplaneetan tämän kertainen haaste oli aiheeltaan HÄÄT. Olin saanut juuri valmiiksi aiheeseen sopivan kaulakorun, josta kuva alla.
Korussa on makeanvedenhelmiä (kiitokset Helmiliinalle) ja hopeaa. Lukon sydämen muotoinen osa on taottu kuperaksi 0,8mm hopealevystä ja nuoli on tehty 1,5mm paksusta hopealangasta sekä 0,5mm hopealevyn jämäosista. Sahasin hopealangan päistä kahtia jonkin matkaa että sain asetettua nuolen kärjen sekä pyrstön paikoilleen ennen juottamista. Lukko tulee siis eteen ja sopii juuri helminauhaan. Hopeakorussa lukko olisi "hukkunut" muun hopean sekaan mutta helmien kanssa se pääsee oikeuksiinsa.

keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Lomaa odotellessa

Kiirettä on pitänyt, niin töissä kuin kotonakin. Tilatut sormukset sain kuitenkin ajallaan valmiiksi ja tässä kuvia.
Ensimmäinen sormus on tehty 0.8 mm hopealevystä ja leveyttä sillä on 1 cm. Kuvioinniksi taoin sitä hieman vasaran pyöreällä päällä. Kivenä on 12x12 mm kokoinen litteä onyx, joka on asetettu pystyyn. En ollutkaan ennen istuttanut neliön muotoista kiveä, mutta ihan hyvin se onnistui.

Toinen sormus on myös 1 cm leveä, mutta kuvioinniksi haluttiin voimakkaampaa versiota. Siksi tein sen 1 mm paksusta hopealevystä.
Taoin hopealevyn ennen kuin väänsin sen sormuksen muotoon. Onneksi näin, koska levylle tuli voimakkasta kuvioinnista johtuen pituutta lisää takoessa. Jouduin siis lyhentämään sormusta 3-4 mm ennen kuin juotin sen yhteen. Saumakohtaa taoin varovasti siten että kuvioinnista tuli tasainen ja sauma jäi piiloon. Toisen sormuksen teossa ei kauan aikaa mennyt (vain pari tuntia), koska siinä ei ole lainakaan kiveä. Yksinkertaisesta mallista huolimatta sormus on mielestäni kaunis ja onnistui hyvin.

Sormukset ovat jo uusilla omistajillaan. Kesti vaan jonkin aikaa ennen kuin sain kuvat lisättyä tänne blogiin. Lomaa odottelen jo kovasti, että kiire loppuisi edes yhdestä suunnasta. Taitaa sitä töitä olla täällä kotonakin niin paljon ettei sitä ihan vaan löhöilemään pääse. Kaksi alle kouluikäistä lasta pitää vauhtia yllä ja siivoukset on jääneet vähän rästiin. No, nyt ei tarvitse sentään korutarvikkeita siivoilla, kun ne ovat pysyneet hyvässä järjestyksessä siirrettävässä työkalupakissani! :)

torstai 26. toukokuuta 2011

Sormuksia ja työkaluja

Äitienpäivä tuli ja meni, enkä saanut äidilleni lahjaksi tarkoittamaa sormusta valmiiksi. Viimeistely oli niin pahasti kesken, että päätin antaa sormuksen myöhemmin. Pari viikkoa se myöhästyi, mutta nyt sormus on oikealla omistajallaan ja tässä kuva.
Kuva on otettu ulkona aurinkoisena päivänä, joten se välkehtii kauniisti. Vaikka suurimmassa osassa smaragdihiottuja kiviä on käytetty kruunuistutusta, mielestäni kehysistutus sopii sille mainiosti.

Työkaluja on harrastukseni laajetessa kerääntynyt paljon. Ne olivat vallanneet jo suuren osan keittiön pöydästä ja aina kun ne täytyi siitä muualle siirtää, oli niiden uudelleen käyttöönotto hankalaa. Ystäväni ehdotti jonkinlaista siirrettävää ratkaisua ja aloin etsiä netistä lipaston tai hyllykkön tapaista, jossa olisi pyörät alla. Vihdoin löysin Ikeasta tarjoiluvaunun, joka sopi täydellisesti. Tässä kuva täydessä lastissa olevasta siirrettävästä työkalupakistani.
Alimmalla hyllyllä on pieni lipasto, jossa on helmiä ja hopeaa. Kiillotusrumpu voi olla pysyvästi vaunussa ja siirrän vaunun vain pistorasian viereen kun laitan sen päälle. Ylimpänä on vedettävä laatikko, johon saan lapsilta piiloon kaikki terävät esineet, kuten sahan ja sakset. Tuosta on helppo nostaa kaikki tarvittava keittiön pöydälle ja laittaa käytön jälkeen taas takaisin. Kun vieraita tulee, koko työkalupakin saa kärrättyä vaikka makuuhuoneeseen piiloon. Aivan mahtava ostos! Suosittelen samantyyppistä ratkaisua kaikille, joilla ei ole erillistä työtilaa.

Tällä hetkellä on pari sormusta työn alla ja ne pitäisi saada ennen juhannusta valmiiksi. Kuvia laitan niistä heti kun ne ovat valmiita. Toivottavasti aurinkoisia päiviä tulisi lisää, että saisi taas otettua hienoja kuvia. :)

maanantai 2. toukokuuta 2011

Elämän puu

Tässä taas vanhempaa tuotantoa viime kesältä. Näin netissä kuvia erilaisista elämän puu -riipuksista ja päätin tehdä oman versioni.
Tein korun itselleni hääpäivän kunniaksi ja siksi se on sydämen muotoinen. Kivenä on lumihiutaleobsidaania siruina kieputettuna hopeaan. Riipus on nahkanauhassa. Koitin vielä perinteisempää muotoa ja siitä kuva alla.
Itse pidän sydämen muotoisesta enemmän, vaikka pyöreässä on puu paremman muotoinen. Ehkä teen jossain vaiheessa vielä uusia versioita.

Nyt työn alla on taas sormuksia. Yksi on menossa äidilleni Äitienpäivälahjaksi, jos sen vaan saan valmiiksi. Äidilläni oli pöytälaatikossa kirkas smaragdi-hiottu kivi. Epäilen sen olevan vuorikristallia. Kivi on kooltaan 10x12mm. Ajattelin tehdä siitä "bezel"-istutetun sormuksen. Äitini ei paljon sormuksia käytä ja vähiten käytännöllinen malli olisi kruunuistutus kynsineen. Sormus on siis tarkoitus olla juhlava olematta epäkäytännöllinen. Saa nähdä miten onnistuu. Kuvia sormuksesta tulee varmaan viikon kuluessa, jos sen äitienpäiväksi saan valmiiksi.

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Prinsessaketju

Vatsataudin ja kummilusikan teon lomassa ehdin tehdä yhden tilaustyönkin. Prinsessaketjusta tehty ranneketju sekä korvakorut. Kuva ranneketjusta on itse asiassa vanhempi, viime kesältä. Kuvassa olevan ketjun omistaja (jolle olen kyseisen ketjun tehnyt aiemmin) oli kyläilemässä ystävänsä luona. Ystävä ihastui ketjun malliin ja halusi samanlaisen.
Ketju on tehty 1 mm hopealangasta. Ketjulle haluttiin yhteensopivat korvakorut, joista kuva seuraavana.
Kun korut saapuivat uudelle omistajalle, tuli lisätilaus kaulaketjusta. Sen teko siirtyi myöhemmäksi kesälle, mutta täytyy tilata lisää hopealankaa ennen sitä. Hopean hinnat nousee koko ajan... :(

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Kummilusikka

Ristiäiset on nyt takana ja vauva sai nimensä. Varmistin nimen vielä muutamaa tuntia ennen ristiäisiä, joten sain lusikan kaiverruksineen täysin valmiiksi juhlaa varten. Tässä siis vihdoin kuva lusikasta.
Kuva on otettu ennen nimen punsselointia. Juotoksen raja ei näy etupuolelta, mutta takaa sen huomaa jos sitä osaa etsiä. Juotos on tehty juotoslangalla vain nurjalta puolelta niin monta kertaa että juotoshopea oli täyttänyt koko sauman oikealle puolelle asti. Asetin lusikan skamolex-tiilen päälle niin, että pystyin lämmittämään kynäjuottimen avulla juotoskohtaa alapuolelta samalla kun Microtorchilla sulatin juotoshopeaa sauman päällä. Filigraanikuvio on juotettu pastalla. Sauma on sydämen kohdalla niin, että saumoja on kaksi kapeampaa yhden leveän sijasta.

Lusikan kiillottaminen olikin sitten oma taiteenlajinsa. Koska se oli noinkin pitkä, se ei mahtunut kunnolla killotusrumpuun. Kun olin takonut lusikan muotoonsa se mahtui juuri ja juuri rumpuun poikittain. Näin sain kiillotettua lusikan molemmat päät, mutta keskiosa oli koko rummuttamisen ajan teräskuulien ulottumattomissa. Sen sain kiillotettua hammastahnalla ja farkkukankaalla telkkaria katsoessa. :)

Nyt jos tekisin lusikan uudelleen niin aikaa kuluisi varmaan puolet vähemmän. Opin tämän prosessin aikana niin paljon uusia asioita, että se oli kyllä vaivan arvoista.

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Status-päivitystä...

Kuvia ei tällä kertaa ole, mutta kerron hieman tietoa tämän hetkisestä projektistani. Eli läheinen tuttuni sai pojan, ja "kastesormuksista" sain antaa sen paremmin onnistuneen eli sinisen version. Vein sen jo synnärille, koska ideana oli tehdä jotain muuta kastelahjaksi, kummilusikan. Onneksi toiveeni toteutui ja minua sekä miestäni pyydettiin kummeiksi, joten projekti sai virallisesti alkaa.

Tein messinkilevystä testiversion ja sen onnistumisen jälkeen uskalsin alkaa sahata 1 mm paksuisesta hopealevystä samalla kaavalla lusikkaa. Se vaan että lusikka on noin 14 cm pitkä ja hopealevy oli kokoa 5 x 10 cm. Ideana oli että teen lusikan kahdesta osasta ja juotan palat yhteen. Aiemmin olen juottanut pastalla, mutta nyt hankin oikein juotoslankaa, että tulee kestävämpi juotos. Tästä siis paistaa pahasti läpi se, että en ole kursseja käynyt. Enpä siis tajunnut, että sellainen määrä hopeaa ei helposti lämpene Microtorchilla siihen pisteeseen, että juotoshopea sulaisi...

Kun tuota yritin juottaa, tajusin samalla että se alkuperäinen idea koristelusta, oli mahdoton toteuttaa juuri tämän koon takia. Tarkoituksena oli siis juottaa levystä kuvio lusikan varteen. Nyt vaihdoin suunnitelmani toiseen vaihtoehtoon, jota olin alunperin miettinyt. Varren saumakohdassa olisi lusikassa reikä, esim sydämen muotoinen. Sydämen molemmille puolille jää ohuempi "kannas" hopealevyä, jonka kuumentaminen kävisi helpommin. No, eipä tämäkään riittänyt. Seuraava steppi oli käynti Motonetissa. Ostin kynäjuottimen hintaan 6,90€ ja "tohotin" kahdella polttimella yhtä aikaa juotettavaan kohtaan (mies oli välillä auttamassa kynäjuottimen kanssa). Vihdoin alkoi jotain tapahtua! Juottaminen on vielä kesken, mutta nyt se kuitenkin onnistuu.Käytän juotoslankaa juotospalan tavoin, joten juottaminen tapahtuu osissa. Yksi kannas taitaa tarvita 4 erillistä juotoskertaa, 2 per puoli. Työtä siis vielä on edessä, mutta olo on toiveikas. Tarkoitus olisi laittaa sydämen muotoiseen aukkoon lopuksi "filigraanikuviota", jotta saumasta tulisi vieläkin kestävämpi.

Nyt lusikka näyttää vielä aika ankealta, koska olen liottanut sitä etikka-suolaliemessä vain juotettavasta päästä ja toinen pää on tummunut juottamisen seurauksena. Kuvia tulee siis vasta myöhemmin. Onneksi on vielä 3 viikkoa aikaa saada lusikka valmiiksi. Nimen, syntymäajan sekä strategiset mitat aion lyödä kirjain- ja numeropunsseleilla etupuolelle sydämen yläpuolelle. Tämän voin tehdä vaikka viimeisenä iltana ennen ristiäisiä. Aiemmassa versiossa tämä olisi pitänyt tehdä lusikan taakse jo ennen koristeen juottamista. Punsselit vaativat tasaisen taustan, jossa ei ole pitään kohoumia. Koriste olisi tullut juuri tekstin taustalle. Kaikkien näiden ongelmien takia lusikan suunnitelma on muuttunut mielestäni jopa lopputuloksena parempaan suuntaan. Nyt täytyy vain tehdä lusikka ilman hätiköintejä ettei oikaise missään tärkeässä vaiheessa.

tiistai 15. helmikuuta 2011

Lisää ensimmäisiä

Eli taas hieman vanhempaa tuotantoa, enemmän tai vähemmän. Ensimmäinen sormukseni, jonka tein vuoden alussa, tuli miehelleni. Kihla/vihkisormus kun on alkanut kiristää, niin tein hänelle hieman suuremman. Samoin siitä haluttiin leveämpi. Leveyttä sormukselle tuli 1 cm ja pinnassa on kuviointia pakotusvasaran pyöreällä päällä tehtynä. Kuva on otettu sen jälkeen kun sormusta on jo käytetty joten naarmuja on hieman...
Toisena on kuva ensimmäisestä ketjustani. Malli on piina eli Jens Pind ja se on tehty 1 mm paksuisesta hopealangasta. Ketjua tehdessä minulla ei ollut vielä sahauspuikkoja ja käytin langan veivaamiseen ihan normaalia sukkapuikkoa (suurin osa nykyisistä sahauspuikoistani on modifioituja sukkapuikkoja). Koska varsinaista sahauspuikkoa ei vielä ollut, jouduin sahatessa pitämään hopeaspiraalista tiukasti kiinni, kun se oli kiinnitettynä ruuvipenkkiin. Vaikka lenkkejä ketjuun ei hirveän monta tarvittukaan, sormenpäät olivat pitkään kipeät hopean puristamisesta. Sahauspuikon teko tulikin heti työn alle tuon jälkeen!
Ennen sahauspuikon tekoa sain samoista lenkeistä tehtyä vielä yhteensopivat korvikset, joista kuva tässä.
Alunperin korviksissa oli avomalliset koukut, mutta hävitettyäni heti toisen, vaihdoin tilalle suljettavan mallin. Kuvassa siis toinen on alkuperäinen ja toisen tein uudestaan hävinneen tilalle.

lauantai 12. helmikuuta 2011

Ranneketju ym.

Nyt taas vuorossa jotain uutta. Palasimme juuri 50-vuotisjuhlista, jonne lahjaksi veimme tekemäni ranneketjun. Mallin nimi on tuska eli lituska ja se on tehty 0.8 mm hopealangasta 4 mm veivillä.
Myös ketjun vieressä oleva lahjarasia on itse tehty. Ostin jokin aika sitten lahjarasioita varten tapettia rautakaupan alennuskorista. Rasian alaosa on tehty hyödyntämällä tapetin nurjaa puolta ja kansi on sitten taas oikea puoli ulospäin. Tein päivänsankarin miesystävälle aiemmin lahjaksi solmioneulan samaisesta ketjumallista. Nyt heillä on sitten yhtenäiset asusteet.

Sitten jotain simppelimpää... Tein tyttärelleni korun juuri noita viisikymppisiä varten ja kuva siitä tässä.
Eli kyseessä siis on lasihelmistä tehty enkeli organzanauhassa. Olen vastaavia antanut synttäri- ja joululahjoiksi kaikille tutuille lapsille. Jotenkin tuo malli on lasten mielestä yksi parhaista vaikka se on erittäin simppeli. Otin tuon myös yksi päivä töihin näytille ja se heti poiki tilauksen. Tein niitä nyt muutamia etukäteen valmiiksi jos vaikka tilauksia tulee lisää. Saisi vaikka hieman helmikauppojen postikuluja kustannettua niillä.

Tilasin taas tänään helmiä HelmiQ:sta. Aloitin jo viikolla työstämään ostoslistaa. Tänään sattumalta huomasin että siellä oli 20% alennus kaikesta. Mukava yllätys ja siksi tulikin tilattua yhden aika pitkään miettimäni korun tarveaineet. Malli on joululahjaksi saamastani "Helmihullut" kirjasta. Modasin sitä hieman ja tulos tulee näytille kunhan helmet kolahtaa postiluukkuun.

maanantai 7. helmikuuta 2011

Bola

Tässä taas hieman vanhempaa tuotantoa kesältä 2010. Tein raskauskorun eli bolan "tuunattuna" raskaana olevalle tutulleni. Hän pitää erilaisista korukivistä, joten laitoin mukaan vielä 3 erilaista kiveä sekä amulettirenkaan.
Bola on helmi joka helisee vienosti. Kun noita kiviä on rinnalla, koko nippu helisee vielä lujempaa. Varmaan siis jo kuuluu vauvalle asti masun läpi! :) Bola-korun tarkoituksena on sitten imettäessä rauhoittaa vauvaa kun tuttu ääni raskausajalta kuuluu vieläkin.

Koru on tehty hopeasta ja kivinä on onyx, howliitti ja ruusukvartsi. Kivet ovat kiinnitetty muinaisketjuun jonka päässä on hopeinen bola-helmi. Myöhemmin kivet voi vaikka irroittaa toisistaan ja käyttää erillisinä riipuksina.

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Malakiittisormus

Nyt sain aikaiseksi siirtää kuvat kamerasta tietokoneelle. Tässä siis viimein kuva malakiittisormuksesta.
Tämän teko ei sujunut ihan ilman ongelmia. Malakiitti on sen verran pehmeä kivilaatu, joten sitä ei saa laittaa kiillotusrumpuun. Sormus oli siis jo kertaalleen melkein valmis. Se oli hiottu ja kiillotettu ja ainoa vaihe, joka puuttui oli kiven istutus. Sain kiven istutettua muuten hyvin, mutta se tuntui hieman heiluvan. Yritin varovasti naputella kivikuppia tiiviimmin kiinni, mutta ei auttanut. Kivi heilui silti. Päätin lopuksi korupihdeillä puristaa varovasti istutusta tiiviimmäksi. Sitten se tapahtui. Pihdit lipesivät käsistäni ja malakiittiin tuli hirveä naarmu! Onneksi olin tilannut saman tien kaksi samankokoista malakiittikiveä. Tarkoitus oli tehdä toisesta yllätyksenä tilaajalle riipus, mutta nyt ei sitten riipusta tule...

Yritin mahdollisimman varovasti irrottaa kiven sormuksesta niin ettei sormus vaurioituisi. Kivi kylläkin kärsi vielä enemmän, mutta se oli jo muutenkin käyttökelvoton. Kun olin saanut kivikupin reunat suoristettua niin, että uusi kivi mahtuu, täytyi vielä hioa reunoja uudelleen irrottamisen jäljistä. Kiillotuksen jälkeen aloin istuttaa uutta kiveä. Tein pienen "huijauksen" ettei kivi enää heiluisi istuttamisen jälkeen. Otin tavallista kirkasta teippiä ja tein siitä kaksipuoleista pyöräyttämällä pätkän teippiä kaksinkerroin liimapinta ulospäin. Laitoin tämän teipinpalasen kiven alle. Tämä teippi esti kiven pienen liikkeen istutuksessa. Sitä en tiedä että kuinka monta kiven istutuksen sääntöä mahdoin rikkoa tällä kyhäelmälläni, mutta nyt ainakin kivi on istutuksessa liikkumatta!

torstai 3. helmikuuta 2011

Helmiplaneetta haaste nro 4

Kiirettä on pitänyt sekä töissä että kotona. Sain valmiiksi työn alla olleen malakiittisormuksen, mutta siitä lisää myöhemmin. Kuva on edelleen kamerassa...

Tässä minun vastaukseni Helmiplaneetan viimeiseen haasteeseen, jonka aiheena on musta.
Koru on itse asiassa vuodelta 2009 eli ihan ensimmäisiäni. Silloin joulun alla äitiyslomalla ollessani intouduin tekemään itse joululahjoja. Ideoita etsiessäni eksyin korublogeihin ja päätin tehdä muutaman korun lahjaksi. Sille tielle siis olen jäänyt. Koko ajan tulee haalittua lisää materiaaleja ja työvälineitä. Kuvan koru siis valmistui joululahjaksi äidilleni. Tässä vielä toinen kuva korusta kaulalla.
Korussa on mm mustia lasihelmiä, valkoisia helmiäislasihelmiä sekä kirkkaita kristallibiconeja.

keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Lisää sormuksia

Otin töihin mukaan vähän aikaa sitten tekemäni hopeasormuksen onyx kivellä. Tämä poiki heti tilauksen työkaveriltani. Sormuksesta haluttiin muuten samanlainen mutta hieman kapeampi.
Tein sormuksen hieman eri tekniikalla, koska 6 mm onyx on istutuksineen leveämpi kuin itse sormus. Tässä sormuksessa sauma on kiven takana ja istutuksen takana oleva hopealevy on osa sormuksen runkoa. Tätä samaa tekniikkaa aion käyttää toisessa tilaussormuksessa, johon tulee 13x18 mm malakiitti. Sen teon aloitan kunhan kivi tulee postiluukkuun. Tilasin sen juuri tänään muutaman muun kapussin mukana.

Kastesormus ja Helmiplaneetta haaste nro 3

Eräs tuttuni odottaa vauvaa, jonka sukupuolesta ei ole vielä tietoa. Ajattelin tehdä itse kastesormuksen, jonka todennäköisesti annan jo silloin kun näen vauvan ensi kertaa. Ehkä teen jotain muuta sitten kastelahjaksi. Täytyy siis varautua sekä tyttöön että poikaan, joten teen kaksi eri versiota. Aloitin ensin pinkistä sormuksesta, mutta zirkonia tuli istutettua liian syvälle (kuvan lisään ehkä myöhemmin). Sininen onnistuikin sitten jo paremmin ja tässä kuva.
Materiaaleina on 1,5 mm puolipyöreä hopealanka ja 4 mm vaaleansininen (Aqua) synteettinen viistehiottu zirkonia. Hopealanka on molemmista päistä sahattu kahtia vajaan sentin matkalta ja näistä muodostuu kruunun kynnet. Väliin on juotettu pieni hopearengas jolla zirkonia "lepää". Tällä vaaleansinisellä luomuksella osallistun Helmiplaneetan kolmanteen haasteeseen.

Niin ja tässä siis syy miksi perustin blogini juuri nyt enkä vasta myöhemmin keväällä. Helmiplaneetan haaste vaikutti niin kiinnostavalta että oli pakko osallistua. :)

tiistai 18. tammikuuta 2011

Ensimmäinen sormusistutus

Tilasin kankurin aitasta hopealevyä sormusten tekoon ja istutuksia varten. Tässä kuva ensimmäisestä sormuksesta.
Kiillotuksen kanssa oli alussa ongelmia kunnes tajusin että käytin kiillotusrumpua liian vähän aikaa. Vasta 2-3 tunnin kohdalla alkoi hopea kiiltää. Sormuksen runkona on käytetty 0,8 millistä hopealevyä, istutuksessa on käytetty 0,5 millistä hopealevyä ja kivenä on 6 millinen onyx kapussi. Ongelmia aiheutti vielä butaanin loppuminen kesken juotoksen, mutta kyllä tuosta ihan kelpo sormus tuli omaan käyttöön.

Ensimmäinen postaus

Tervetuloa ninikorut blogiin! Aloitin koruharrastukseni jo reilu vuosi sitten ja olen tähän asti seuraillut vain muiden korublogeja. Nyt päätin perustaa omani jos vaikka joku saisi inspiraatiota minun tekeleistä. En ole käynyt korukursseilla vaan olen opetellut kaiken netin välityksellä. Erittäin suuri apu minulle on ollut Helmetin foorumi vaikka en vielä ole itse sinne rekisteröitynyt. Ehkä tässä lähitulevaisuudessa sitten...

Aion esitellä myös jotain koruja mitä olen tässä vuoden blogittomana aikana saanut aikaan. Niitä hieman myöhemmin siis. Ensimmäiseksi aloitan uusimmista tekeleistäni kunhan saan kuvat purettua kamerasta.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...