Nyt sain aikaiseksi siirtää kuvat kamerasta tietokoneelle. Tässä siis viimein kuva malakiittisormuksesta.
Tämän teko ei sujunut ihan ilman ongelmia. Malakiitti on sen verran pehmeä kivilaatu, joten sitä ei saa laittaa kiillotusrumpuun. Sormus oli siis jo kertaalleen melkein valmis. Se oli hiottu ja kiillotettu ja ainoa vaihe, joka puuttui oli kiven istutus. Sain kiven istutettua muuten hyvin, mutta se tuntui hieman heiluvan. Yritin varovasti naputella kivikuppia tiiviimmin kiinni, mutta ei auttanut. Kivi heilui silti. Päätin lopuksi korupihdeillä puristaa varovasti istutusta tiiviimmäksi. Sitten se tapahtui. Pihdit lipesivät käsistäni ja malakiittiin tuli hirveä naarmu! Onneksi olin tilannut saman tien kaksi samankokoista malakiittikiveä. Tarkoitus oli tehdä toisesta yllätyksenä tilaajalle riipus, mutta nyt ei sitten riipusta tule...
Yritin mahdollisimman varovasti irrottaa kiven sormuksesta niin ettei sormus vaurioituisi. Kivi kylläkin kärsi vielä enemmän, mutta se oli jo muutenkin käyttökelvoton. Kun olin saanut kivikupin reunat suoristettua niin, että uusi kivi mahtuu, täytyi vielä hioa reunoja uudelleen irrottamisen jäljistä. Kiillotuksen jälkeen aloin istuttaa uutta kiveä. Tein pienen "huijauksen" ettei kivi enää heiluisi istuttamisen jälkeen. Otin tavallista kirkasta teippiä ja tein siitä kaksipuoleista pyöräyttämällä pätkän teippiä kaksinkerroin liimapinta ulospäin. Laitoin tämän teipinpalasen kiven alle. Tämä teippi esti kiven pienen liikkeen istutuksessa. Sitä en tiedä että kuinka monta kiven istutuksen sääntöä mahdoin rikkoa tällä kyhäelmälläni, mutta nyt ainakin kivi on istutuksessa liikkumatta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti